Julia ([info]celeporn) wrote in [info]arvostelumaja,

Edgar Lee Masters: Spoon River Antologia

Kirjailija: Edgar Lee Masters
Teos: Spoon River Antologia
Suom. Arvo Turtiainen


Olen lähes varma, ettei kirjalle voisi keksiä enää tuon tylsempää nimeä.

Spoon River on kuvitteellinen pikkukaupunkin jossain Keskilännessä; samalla se edustaa mitä tahansa Yhdysvaltain pikkukaupunkia, se on Amerikka pienoiskoossa. Ja Spoon River Antologia on kokoelma tämän kaupungin asukkaiden hautakirjoituksia.
Näin sanoo kirjan takakansi.
Kuulostaa edelleen suorastaan tappavan tylsältä.

Kirjassa ei kuitenkaan ole kyse hautakirjoituksista, vaan elämäntarinoista. Tilityksistä. Kukin kertoo itsestään, elämästään, läheisistään, 1900-luvun pikkukaupungista. Jokainen henkilö on tiivistetty yhdeksi runoksi, ja usein tekstit käsittelevät vain jotain yhtä elämää ravistanutta tapahtumaa. Kokonaisia elämänkertoja ei ole kuin muutama, ja nekin varsin lyhykäisiä.

Ensimmäinen ajatus kirjaa katsoessa on, että runot luultavasti toistavat toisiaan, mutta näin ei onneksi ole. Tekstit ovat hyvin vaihtelevia, mukana on vähän kaikkea; tragedioita, komiikkaa, rakkaustarinoita, taivaanrantaa maalavia runollisia kuvauksia, ja niin edelleen. Kaikkea, mitä nyt ihmiselämä voi olla.
Hauskaksi lukemisen tekee myös runojen linkittyminen toisiinsa, esim. kaupungin pormestari mainitaan varsin moneen otteeseen ja aina vähän erilaisissa yhteyksissä. Kaikkia suhteitahan ei millään voi muistaa, joten kirja kestää monta lukukertaa. Ja aina huomaa jotain uutta.


arvosana: 9+

  • Post a new comment

    Error

    Your IP address will be recorded 

  • 4 comments

[info]greensery

June 11 2004, 10:07:39 UTC 7 years ago

Spoon river on todella ysin arvoinen. :) Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista ehdottomasti.

[info]helminen

April 6 2005, 01:28:25 UTC 7 years ago

Oon lukenu Spoonin noin kahteen kertaan ja oon vieläkin haltioissani.

[info]cheyna_

October 18 2005, 23:27:25 UTC 6 years ago

Harhailin jo kahteen otteeseen kahdessa eri kirjastossa miettimässä, että "mikä se oikein olikaan se runokokoelma kuolleista". Mietin ja mietin, mutta nimi ei palannu mieleen. Lukiossa parikin äidinkielen opettajaa kirjoitti konseptin loppuun ainetta arvostellessaan kommennuksen lukea Spoon River Antologia. Tänään menen kirjastoon ja lainaan sen. Onneksi olen nyt kotikylässä. Täällä kirjastosta löytää kirjat varaamatta, toisin kuin opiskelukaupungin kirjastossa...

[info]cheyna_

October 18 2005, 23:33:55 UTC 6 years ago

Oho. Luin ohjeistuksen vasta edellisen kirjoitettuani. Eipäs tullut ihan kirjakielinen tuotos. Lieneekö tuolla niin väliäkään... :)
Create an Account
Forgot your login or password?
Facebook Twitter More login options
English • Español • Deutsch • Русский…